Ollaan Virva-Tuulian kanssa askarreltu pääsiäisasetelmia myyntiin:
perjantai 30. maaliskuuta 2018
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
Virva-Tuulia töissä
Kuten olen jo kertonut, Miettiset työskentelevät myymälässäni tuote-esittelijöinä. Tosiasiassa toistaiseksi vain Virva-Tuulia on hoitanut pestiä, koska Sandra on alaikäinen ja Jukulla ei ole muita vaatteita kuin shortsit. Antaisi ehkä väärän kuvan myymäläni sisälämpötilasta, jos Jukku tulisi hommiin.
Virva-Tuulia on touhunnut mm. seuraavien tavaroiden kanssa:
Virva-Tuulia on touhunnut mm. seuraavien tavaroiden kanssa:
Turun nukkekotimessuilla pääsin ihailemaan Riina Tuulian valmistamia leivonnaisia, ja ilokseni hän suostui antamaan niitä minulle jälleenmyyntiin. Tässä patonki.
ja tässä Riina Tuulian leipomat pullat.
Löysin jonkin aikaa sitten Jyväskylästä Tiger of Copenhagen -myymälästä pallokuvioista kangasteippiä, jota oli ihan pakko ostaa, vaikka en vielä silloin tiennytkään, mihin sitä aion käyttää. Sitten Tokmannilla oli Pisla-tuotteen tarvikepussit tarjouksessa, ja keksin, että karmitapit ovat erittäin sopivan kokoisia purkkien kansiksi. Pohjana on nasta. Siispä viisisenttinen,-senttinen Virva-Tuulia ja pallokuosipurkkeja.
Pullonaihiot ovat Kiinasta, mutta etiketit made by myself. Virva-Tuulia pohtii, ostaisiko kotimaista kylmäpuristettua rypsiöljyä vaiko Virgin Olive Oilia.
Tämän jääkaappimagneetin kuva on kotoani. Teksti-idean takana on ajatus siitä, miten viattomat pikkupojat sanovat: "En minä mitään tehnyt, se vaan meni rikki."
sunnuntai 4. maaliskuuta 2018
Pallopurkkipäivä
Tänään oli pallopurkkipäivä. Askartelin siis pallopurkkeja. Virva-Tuulialle ainakin näyttävät kelpaavan.
perjantai 2. maaliskuuta 2018
Erkistä ja vähän villatakistakin
Miettiset työskentelevät tuote-esittelijöinä Koirafanitus-puodissa Leivonmäellä. Miniväki on tervetullutta kyläilemään heillä, ja ainakin kahvit tarjotaan jokaiselle. Ensimmäinen vieras kävi tänään. Tosin vieraan odottelu meinasi ylittää Virva-Tuulian hermot, sillä aamulla vasta viimeistelin villatakkia:
"Eikö se takki jo kohta valmistu? Sen pi-tää olla valmiina ennen kuin vieraat tulee!"
Hidasta valmistuminen kyllä oli, sillä musta ohut lanka ja virkattu reikäkuvio eivät ollet ihanteellisin yhdistelmä näkökyvylleni hihaa tehdessäni. Piti pujottaa kuulakärkikynä hihaan, jotta en vahingossa koukannut koukkua väärään kohtaan ja virkannut hihaa umpeen.
No, valmistuihan se takki lopulta ja kun muuta vyötä ei siihen hätään ollut, niin Virva-Tuulia sai kiepin kultaista pussinsulkijaa vyötärölleen.
Sitten Erkki jo saapuikin. Oli tullut aamulla niin kiireinen lähtö, että tukka oli vieläkin kuin tuulen tuivertama. Anyway, kahvipöytä oli koreana ja juttu luisti.
PS. Eihän kerrota Jukulle, että Virva-Tuulialla oli päiväkahviseuraa?!
PS2. Myymälässä on muuten "Yllätyspaketinvaihtopiste" jossa voi vaihtaa mukanaan tuomansa pikkupaketin (arvo max 5€) toiseen pakettiin, eikä maksa mitään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Loppu hyvin, kaikki hyvin
Nukkemiettisten taru on loppunut. Nykyisin rakennan nukkekotia barbiekoossa .
-
Kuten olen jo kertonut, Miettiset työskentelevät myymälässäni tuote-esittelijöinä. Tosiasiassa toistaiseksi vain Virva-Tuulia on hoitanut pe...
-
Nukkemiettisten taru on loppunut. Nykyisin rakennan nukkekotia barbiekoossa .
-
Tästä lahjasta oli ollut jo ennakkoon puhetta. Virva-Tuulian omalta mummoltaan perimä ompelukone oli keväällä sanonut työsopimuksensa i...